Muistisäännöt urheiluvammojen ensiapuun

Urheiluvamma tapahtuu yleensä äkillisessä ja hallitsemattomassa tilanteessa, eikä niitä valitettavasti aina voida välttää ennalta. Urheiluvammoihin voidaan kuitenkin varautua opettelemalla niiden ensiavun perussäännöt. Oikeaoppisen ensiavun ja hoidon avulla voidaan välttää vamman paheneminen ja aloittaa vamman kuntoutus jo varhaisessa vaiheessa.

Monelle on varmasti tuttu perinteinen kolmen K:n sääntö (Kylmä, Koho ja Kompressio), jossa vamma-aluetta painetaan kylmähauteella, vamma kohotetaan sydämen tason yläpuolelle ja vamma-alueelle kohdistetaan kompressiota eli puristusta siteen avulla. Ajan ja uusien tutkimusten myötä ohjeistus on kuitenkin päivittynyt ja ensiavun uudeksi nyrkkisäännöksi on tullut PEACE & LOVE ohjeistus. Kaikkia kolmen K:n säännöistä opittuja ohjeita ei suinkaan tarvitse heittää romukoppaan, vaan uudessa ohjeistuksessa korostetaan näiden lisäksi myös vammaa seuraavien päivien kuntoutustoimia. Myös kylmähoidon tärkeyttä ensiavussa on arvioitu uudelleen.

PEACE – Ensiapu vamman sattuessa:

PEACE ohjesääntö käsittelee ensiapua heti vamman sattuessa. Kun ensiapu aloitetaan nopeasti, voidaan välttyä pahemmilta vahingoilta ja edistetään vamman paranemista.

P (Protect) – Suojele

Vältä rasittamasta vammaa ensimmäisten 1-3 päivän aikana välttääksesi mahdolliset lisävauriot. Esimerkiksi urheilutuki tai side on hyvä keino rajoittaa vamman liikettä ja antaa lisätukea paranemisprosessin aikana.

E (Elevate) – Kohota

Nosta vamma-alue sydämen yläpuolelle. Kohoasento edistää kudosnesteen poistumista vamma-alueelta.

A (Avoid anti-inflammatory modalities) – Harkitse

Tulehduskipulääkkeitä voidaan käyttää vammasta aiheutuvan kivun lievittämiseen, mutta niitä suositellaan käytettävän harkiten, koska tulehduskipulääkkeet voivat heikentää ja häiritä kehon antaman tulehdusreaktion luonnollisia vaikutuksia paranemisprosessissa. Mikäli kivunlievitys on tarpeellista, suositellaan siihen käytettävän parasetamolia.

Vanhan ohjeistuksen suositteleman kylmähoidon tehosta ei ole saatu merkittävää näyttöä urheiluvammojen hoidossa. Tulehduskipulääkkeiden tapaan kylmähoito voi lievittää kipua vamma-alueella, mutta myös kylmähoitoon tulee suhtautua harkiten.

C (Compress) – Purista

Kompression avulla vähennetään vamman turvotusta ja kudoksensisäistä verenvuotoa. Kompressiota vammalle voidaan antaa esimerkiksi joustositeillä. Jotta vamma saa tarpeeksi kompressiota, sidoksen tulee olla napakka, tukkimatta silti verenkiertoa. Mikäli huomaat, että hoidettava raaja alkaa puutua ja ja sen väri muuttua kalpeaksi, on sidettä syytä löysyttää.

Kompressiota ja lisätukea vamman paranemisvaiheessa antavat myös erilaiset urheilutuet. Uheilutukia löytyy monille eri vammoille ja monilla eri tukitasoilla.

E (Educate) – Ohjeista

Uusi ohjeistus kannustaa vammapotilasta aktiiviseen ja omatoimiseen kuntoutukseen. Paranemisprosessin kestosta on myös hyvä olla realistinen kuva.

LOVE – Vamman hoito tapaturmaa seuraavina päivinä:

Siinä missä PEACE ohje keskittyy välittömään ensiapuun vamman sattuessa, LOVE ohjesääntö taas keskittyy vamman hoitoon ja kuntoutukseen tapaturmaa seuraavista päivistä aina vamman paranemiseen saakka.

L (Load) – Kuormita

Täyden levon sijaan vamman kuntoutukseen suositellaan sopivaa kuormitusta. Normaaleja toimintoja voidaan jatkaa heti kun oireet sen sallivat. Sopivan tasoinen kuormitus ja liikkeen antaminen vammalle vauhdittaa kudosten paranemista ja lievittää kipua. Normaalit harjoitteet kannattaa korvata aluksi kevyemmillä ja palata pikkuhiljaa normaaliin harjoitteluun.

O (Optimism) – Pysy positiivisena

Asennoidu paranemisprosessiin myönteisellä mielellä ja pysy realistisena paranemisen kestosta. Urheiluvammat eivät ole koskaan kivoja ja niihin saattaakin monella liittyä huolta, turhautuneisuutta, stressiä tai jopa pelkoa. Stressi kuormittaa kehoa siinä missä mieltäkin ja sillä onkin negatiivinen vaikutus paranemisprosessin nopeuteen.

V (Vascularisation) – Tue verenkierron palautumista

Verenkierron palautumista ja kudosten paranemista voidaan siivittää aloittamalla aerobinen harjoittelu muutaman päivän jälkeen vamman syntymisestä. Liikkuminen vähentää kipulääkkeiden tarvetta sekä parantaa yleistä toimintakykyä.

E (Exercise) – Harjoittele

Harjoittelu voidaan aloittaa kivun sallimissa rajoissa jo vamman aikaisessa vaiheessa. Palauta liikeratoja, voimantuottoa ja asentotuntoaistia siten, että se ei tuota lisää kipua vaan edistää kivunlievitystä kuntoutuksen aikana. Aktiivisen kuntoutuksen laiminlyönti heikentää vamma-aluetta tulevaisuudessa ja riski vamman uusiutumiselle on korkeampi.

Lähteet: UKK instituutti, Terve urheilija

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.